Milloin ilmoittaja voi kääntyä paljastajien suojelukeskukseen?

Ulkoisen ilmoituksen tekeminen on sallittua myös ilman priorisoidumpaa sisäistä ilmoitusta

Työntekijä saa useimmissa tapauksissa kääntyä suoraan Whistleblowerien talolle, vaikka sisäistä ilmoitusta ei olisi vielä tehty. Sisäisen ilmoitusjärjestelmän perustana olevan direktiivin mukaan on kaksi yhtä pätevää reittiä: ilmoitus omassa organisaatiossa ja ulkoinen ilmoitus nimetyssä viranomaisessa. Valinta näiden välillä on ilmoittajan itsensä tehtävä; direktiiviä vastaava velvoite tehdä ensin sisäinen ilmoitus ennen ulkoista ilmoitusta ei ole olemassa.

Käytännössä sisäinen ilmoitus suositellaan kuitenkin usein ensimmäiseksi askeleeksi, yksinkertaisesti siksi, että väärinkäytös ratkaistaan silloin lähempänä ongelman lähdettä ja organisaatiolla on mahdollisuus korjata asia. Kyse on kuitenkin käytännöllisestä neuvosta, ei laillisesta järjestyksestä. Jokainen, joka ei luota sisäiseen menettelyyn, pelkää kostoamista tai joilla on aihe, joka sopii paremmin alasektorin valvontaviranomaiselle, voi kääntyä suoraan ulkoisesti. Whistleblowerien talon lisäksi on olemassa alasektorin ilmoituspisteitä, jotka tarjoavat ilmoituksen sisällöstä riippuen mahdollisuuden ilmoittaa — esimerkiksi rahoitusalan valvontaviranomaisille. Kumpi reitti on sopivampi kussakin tapauksessa, riippuu ilmoituksen sisällöstä ja ilmoittajan mieltymyksistä; laki ei määrää jonkinlaista järjestystä.

Tämä seuraa direktiivin 10. ja 11. artiklasta

Direktiivin (EU) 2019/1937 10. artikla määrää, että jäsenvaltiot varmistavat, että ilmoittajalla on pääsy ulkoiseen ilmoituskanavaan ilman, että ensin vaaditaan sisäistä ilmoitusta. Saman direktiivin 11. artikla velvoittaa jäsenvaltiot toimivasti perustamaan nämä ulkoiset ilmoituskanavat ja määrittämään, mitkä viranomaiset toimivat tässä roolissa. Alankomaissa tämä rooli on annettu Whistleblowerien talolle, täydennettynä alasektorin valvontaviranomaisilla niiden aiheissa, jotka kuuluvat niiden erityisalueille.